lørdag 25. november 2017

Valaita ja ihmisiä, Osa 2

Minun on pakko kertoa pari asiaa äidinkielelläsi, kun et sinä muuten usko.
1.Et merkitse minulle yhtään mitään. Olosuhteiden pakosta joudun sietämään sinun tunkeutumista maailmaamme. Ehkä rakastat minua jollain kummallisella tavalla, mutta vastakaikua et tule ikinä saamaan. Ymmärrätkö !
2. En ole  leikkikalusi, en ole esine, en ole elämysten tuoja, jonka kanssa saat sukellella, lautailla  ja  meloa ! Jota saat pikaveneellä seurata. Et ole minulta siihen typerään touhuun lupaa kysynyt.
3.En pidä siitä kun tulet veden alle ihoon kiinni ja sotket sillinsyöntimme. Kun uin luoksesi, teen sen ilmaistakseni närkästykseni. Sinä olet sen verran tyhmä, ettet sitä tajua, vaan haltioidut. Pitääkö seuraavalla kerralla näykkäistä.
4. Päivänvaloa on kuutisen tuntia, syömme kyllä pimeässäkin,mutta päivällä se onnistuu paremmin. Teitä on viime viikkoina ollut kymmenittäin meitä häiritsemässä. Koko lyhyen päivän. Aamusta iltaan. Tarvitsemme jopa 300 kiloa silliä päivässä. Siihen ei tarvita häiriötekijöitä. Sinä olet häiriötekijä. Sinä tunkeudut ruokapöytäämme ja sotket kaiken. Miksi ?

5.Jollakin tavalla ymmärrän  sairaalloisen elämyshakuisuutesi, mutta voisit toimia toisin. Sinulle tärkeintä ovat elämykset, meille elämä. Olet tervetullut seuraamaan, mutta silleen fiksusti. Enhän minä sinua kieltämäänkään pysty.
Pysy pinnalla, mielellään sadan metrin päässä. Anna  meidän nauttia sillimme. Saattaa olla, että käyn vilkaisemassa. En sen takia että sinusta välittäisin, vaan varmistaakseni, ettei sinusta ole minulle häiriötä. Joskus me  ajamme silliparven laivaasi kohti, kun silloin on helpompi saalistaa. Laivasi runko on yksi seinämä jota vasten sillit saa ajettua mottiin.
6. Toivon, että ymmärrät huoleni. Emme ole sinua varten, emme halua kesyyntyä, emme halua tottua ihmiseen. Sinä olet muissa yhteyksissä toiminut villin , vapaan ja koskemattoman luonnon puolesta. Adresseja allekirjoittanut.

Ystävällisesti sinun
Orcinus Orca
Ps. jaksuhali

torsdag 16. november 2017

Valaita ja ihmisiä Osa1

- Kolme viikkoa olimme  etsineet ja kaikki pohjoiset vuonot tarkistaneet. Valaat olivat poissa. Niitä ei löytynyt edes Varangista. Kippari  otti kurssin Karhusaaren vesille. Tromssan satamaan tulleen møreläisen  siimalaivan kaverit olivat  kapakassa hänelle jotain kertoneet.
Puolessa välissä matkaa, keskiyöllä, tuli tähystäjältä hälytys. Ampuja  juoksi alusvaatteisillaan  harppuunansa taakse. Me muut kerkesimme pukea.  Neljä vasikkaa se aamuyön kuluessa  ampui. Muutamassa tunnissa lahtasi. En muista  kerkesikö välillä edes öljyhousut jalkaan vetää.Seuraavan päivän olimme  savotan jälkitilassa,veren huumassa. Lihat paloittelimme  kannella jäähtymään. Meren pinta  oli  lahtivalaan ruoasta, siitä äyriäisestä,  ruosteenpunainen. Kippari suuntasi kohti Tromssaa.
Siimakalastaja 65v.
- Silli oli  vähissä ja vuono täynnä miekkavalaita. Saaliissa ei ollut kehumista. Kalastajat syyttivät valaita, vaikka  ei kai se sillin katoaminen  niiden syy ollut. Nuottamiehillä oli huonot tienestit jo toisena sesonkina ja hermot pinnassa. Kippari päätti, että mennään avuksi. Ajetaan valaat pois. Ammutaan vaikka joku. Kerkeämme  me lahtivalaat saada, ovat jo vuonossa.
Minusta siinä ei ollut mitään järkeä, eihän  kukaan miekkavalasta syö, ei sitä saa myytyä. Liha on kuulema sillin rasvalle maistuvaa.
Leipätyömme pitäisi keskeyttää. Pelkkää miinusta sellainen. Niin ajattelin. En tietenkään sanonut. Kipparia ei uhmata. Sanansa on enemmän kuin laki.
Olin taitava ampuja.  Vaikka olin  nuorin, olin kaikista paras. Ohilaukauksia ei  uralleni mahtunut, ei niihin ollut varaakaan. Räjähdyspanos oli sen verran  kallis.
Kun tulimme Länsivuonoon kippari komensi minut asemiin. Heti ensimmäisestä laumasta ammuin  suurimman. Helppo homma, koko lauma ui meidän luokse. Pojat vinssasivat ruhon kannelle ja leikkasimme muutamia satoja kiloja parasta selkälihaa omaan käyttöön. Loput heitimme mereen.
Miekkavalashomma  jäi lahtivalaiden ilmaannuttua. Pääsin oikeisin töihin. Saimme  muutamassa päivässä laivan täyteen.
Seuraavana vuonna miekkavalaat rauhoitettiin. Ampumani uros jäi  sitten viimeiseksi Norjassa  laillisesti tapetuksi. Pääsin valaanpyynnin historiaan. Sen historiallisen valaan lihat jäivät maistamatta. Ei tehnyt mieli.Muutaman vuoden päästä lahtivalaskin rauhoitettiin vähäksi aikaa. Minä pysyin meritöissä. Menin  nuottalaivalle turskan, koljan ja seitin pyyntiin.
Nuottakalastaja, valassafarikippari 63v

-Kippari antoi meille perunanistutusloman. Seilasimme kotiin. Ensiksi  veimme kahdeksan tonnia nuorta lahtivalasta Skrovaan. Sitten jatkoimme Svolværiin laituriin. Ruuman pestyämme saimme kolmen päivän vapaan. Otin kotiin vietäväksi  muutaman kilon parasta, omassa veressään mureutunutta selkää.
Meidän talo oli Austnesfjordin pohjukassa. Perunapelto  rannassa. Se oli hyvä, lämmin rinnepelto. Siihen oli lyhyt matka kantaa  maatunutta levää lannoitteeksi.
Kun tulin kotiin huomasin isän muokanneen palstan. Näin ihmisiä, ja  poliiseja. Ja yksitoista miekkavalasta  melkein kuivalla maalla.
Hipit tai sellaiset kantoivat vettä, kastelivat valaita. Yrittivät räteillä pitää ne märkänä. Saivat muutaman vasikan  kammettua irti. Se oli turhaa , eivät poikaset lähde aikuisten luota minnekään. Tulevat takaisin.
Poliisien mielestä valaat piti lopettaa, päästää kärsimyksistään.
Isä sanoi että meidän  rantaan ei valaita ammuta. Jäävät vielä siihen haisemaan.
Läksimme isän kanssa laiturille, irroitimme isän laivan ja  ajoimme valaiden luo. Maissa olevien  avustuksella saimme  köyden silmukan suurimman naaraan päähän etuevien eteen. Kun hinasimme valaan  ulommaksi se kääntyi ja silmukka irtosi itsestään. Samalla tavalla vedimme loputkin avoveteen.
Ne tekivät siitä iso jutun. Pohjois-Euroopan suurin valaiden pelastusoperaatio, lehdet kirjoittivat, televisiossa ja radiossa se mainittiin. Myöhemmin oltiin miekkavalaskirjassa. Isä ja minä ja laiva. Terje  ja muut, hipitkin.
Seuraavana päivänä saimme perunat istutettua ja kesän ensimmäiset  valaspihvit grillattua. Sitten oli mentävä töihin Porsankiin ja kauemmas. Vuosi oli yksi parhaita,  lihan hinta kohdallaan. Muutaman vuoden päästä lahtivalas rauhoitettiin ja oli pakko hommata oma laiva ja alkaa verkkokalastajaksi. Sittemmin rauhoitus  peruttiin, mutta olin jo tottunut verkkomiehen elämään.
Verkkokalastaja, ravunpytäjä 66v







tirsdag 9. mai 2017

Islanti 33 vuoden jälkeen. Mimir ja korppikukkula.

Keskiviikkona huhtikuun kahdeskymmeneskuudes Mimir soitti. Hän sanoi hakevansa meidät seuraavana aamuna ja vievänsä katsomaan Etelä-Islannin ihmeitä. Korppikukkula, Reykholt 2017
Siitä on kolmekymmentäkolme vuotta ja kymmenen kuukautta kun ensimmäistä kertaa näin, haistoin ja kuulin  Geysirin ja Gullfossin. Kiersin kraaterijärvi Keridin ja seisoin Thingvellirin luonnon laavasta muovaamalla puhujakorokkeella. Kerid 1983 ja 2017 (Anne Mäkinen)
Ystäväni ja kollegani Mimir, joka silloin  asui Birkilundurin puutarhatilallaan Reykholtissa, aivan Geysirin naapurissa, ajelutti meitä elämyksestä toiseen. Hän jaksoi innostua ja kertoa taustat. Hänellä oli aikaa vastata kummallisiinkin  Islanti-uteluihin.  Pysähtyä kuvaus- tupakka-ja kusitauoille.
Mimir oli ja on loistava opas. Hän sai murteellisella tanskallaan oppikoulun ruotsin oppikirjan Islanti- kappaleet ja mustavalkoiset kuvat elämään. Strokkur 2011 
Päivä oli huima, kiireetön ja meni monista elämyksistä huolimatta leppoisasti. Mimirin kanssa ei tarvinnut suorittaa. Sai olla. Siis niinkuin flow.  Rauhassa  kulkeuduimme, ilman aikatauluja ajelimme. Loppumatkasta, ennen Gullfossia, soraiset tiet olivat melkein autiot.                          Gullfos 2017 kuva Anne Mäkinen.
Jossain vaiheessa huomasin jostain, ehkä huokailusta tai ilmeistä, särön. Ystävääni harmitti muuttumassa oleva kotomaansa ja kotiseutunsa. Aavistuksen lisääntynyt  liikenne, ihmisvirtaus  ja varsinkin Geysirin pienen kioskikahvilan  makkaraa jonottavat matkailijat tulisivat muuttamaan tutun. "Geysirille on tultava heti aamusta niin saa olla rauhassa"  totesi Mimir islantilaisia hot dogeja  eli heitir pylsureita odotellessamme. Mikäli oikein muistan. Voipi olla, että vain kuvittelen hänen niin sanoneen. Lohiportaat Hvitá 2017
Vuonna 1983 kesällä  Islannin asukasluku oli 230 000, minun lisäksi siellä asui  40 muuta suomalaista. Saarella vieraili vuosittain 400 maanmiestäni ja satatuhatta muualta tullutta. Se ei ollut paljon. Se oli vähän.
Viime vuonna Islannissa kävi kaksi miljoonaa turistia tuliperäisyyttä, jäätiköitä ja valaita kokemassa. Asukasluku oli kohonnut kolmessakymmenessä vuodessa  sadallatuhannella. Saarella alkoi olla tungos. Kuuma lähde Hveragerdi 2011, Vestmanneyjaebær 2010
Vuonna kahdeksankymmentäkolme minulla oli kiinteäobjektiivinen puoliautomaattinen Yashica ja kuusi rullaa diafilmiä. Sen piti riittää koko kesäksi. Ei ollut varaa ottaa turhia kuvia. Sain ikuistettua putoukset, pienen  geysirin eli strokkurin purkauksen eri vaiheet, muut kuumat lähteet sekä kraaterijärven. Myös parlamentipaikka Thingvellir läpäisi seulan. Vestmanna-saaria varten oli säästettävä, samoin Reykjavikille.  Niistä olisi sitten kotiin palattua kätevä koota Islanti- esitelmä. Reykjavik mereltä 2017
Ajeltuamme päivän ja koettuamme sen mikä Islannin kävijän kuuluikin kokea, Mimir näytti isänsä istuttaman koivulehdon Birkilundurin. Seuraavana  päivänä pääsimme lapsuuden leikkipaikoille, korppikukkulalle ja rautupuroille. Ongimme suonsilmäkkeistä maanalaisen joen tuomia taimenia. Ja ihastelimme sota-ajoista lähtien kyläläisten käytössä ollutta neljän leivän maauunia. Sinä päivänä en kuvannut, muistoja ja tuokiokuvia sain senkin edestä.                                                                    Neljän leivän 50v vanha maauuni Reykholt 2017(Anne Mäkinen)
Kuulin Korppikukkulan tarinat, joita en kaikkia uskonut, en edes puolitotena pitänyt. Korppien kukkula on muutama sata metriä jokilaaksoa korkeammalla ja harmaasammalen peittämä, kesällä harmaa ja talvella vihreä. Harmaasammal hehkuu, kuten Einar Mar Gudmundson erään  romaaninsa nimesi. Korppikukkula Reykir 2017
Korppikukkulan valtias korppi on pyhä lintu. Se ei ole teryleenipaitaisten lahkosaarnaajien haukkuma, paholaisen lähettiläs, ei kalmanhajuinen, ei edes pelottava . Vaan lempeä ja viisas. Seurasimme korppien touhuja. Ne tunsivat Mimirin ja luottivat häneen, ne luottivat meihin. Eivät pelänneet. Tiesivät, ettemme niille pahaa tekisi.                                                                    
 Korppeja korppikukkula, Reykholt 2017 

Mimir kertoi korppikielekkeen ja -kukkulan olevan hänen toinen lapsuudenkotinsa Birkilundurin lisäksi. Siellä hän viihtyi. Siellä hän oli vapaampi. Omiensa luona. Korppien luo oli lapsen luonnollista hakeutua. Äidin pelkäämille vaaranpaikoille mennä.
Korppikukkula 2017, taustalla tungufljot joki (Anne Mäkinen)

Korppikukkulalta on lyhyt laskeutuminen Tungufjlót- joelle, mutta kalaisille merirautuapajille mennään vasta sitten kun on sen aika. Huokoisilta kiviltä ihaillaan kirkkaalla säällä Heklaa ja sumuisella aistitaan, että tuolla jossain se on. Tai kuunnellaan korppeja, makoillaan sammalikossa  ja haistellaan maanrajassa luikertelevaa villitimjamia. Timjami, Korppikukkula Reykholt 2017

                                                                   -lauri-


fredag 5. mai 2017

Reykjavik,kottaraisten kaupunki.


Reykjavik on kissojen, pikkulintujen ja yksisarvisten.


Reykjavik on liian lähelle seinää istutettujen, perustuksia ja salaojia särkevien puiden.

Reykjavik on tuhkapensasaitojen ja suojaisilla seinillä sekä muureilla kasvavien murattien.

Reykjavik on 73 metriä korkea kirkontorni.
Reykjavik on mureneva vanha linja-autoasema.
Reykjavik on keskustan samea, auringon noustessa kirkas, laskujoeton järvi


Reykjavikin satama on käypäläisten ja heille palveluja tarjoavien.
Reykjavikin satama on kalatuvissaan ja laivoissaan näkymättömissä olevien.
Reykjavikin satama on rakenteilla oleva ja siistiytyvä.

Reykjavikin aamu on toriaukion vesialtaassa kylpevän kottaraisen.
Reykjavikin aamu on leivänpalasta odottavan tukkasotkan.
Reykjavikin aamu on äreän laulujoutsenen.

                                                                       -lauri-