KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

søndag 26. oktober 2014

Punarehuun finmarchicus


Tässä viime viikolla  Tom Rogerin koukutustuvalla halkaisemani makrilli. Suolisto mahalaukkuineen näkyy selkeänä. Tuo oranssinpunainen mössö on eläinplanktoniin kuuluvaa äyriäista.
Calanus finmarchicus kuuluu hankajalkaisiin. Norjaksi sen nimi on raudåte. Suomalaista nimeä en tiedä, enkä jaksa selvittää, joten annon googlen kääntää. Punarehuun finmarchicus on onnistunut käännös kuvaamaan pohjoisen pallonpuoliskon elämän ylläpitäjää.
Punarehuun f. on koljan, sillin, makrillin, nuoren turskan sekä hetulavalaiden, varsinkin lahtivalaiden pääasiallinen ravinto.
Ilman Punarehuun finmarchicusta en tätäkään kirjoittaisi, kalastajakylää ei olisi olemassa, suomalaisilla siimankoukuttajilla ei olisi töitä. Makrillia olisi turha leikata syöteiksi.
Jokainen kalastajakylässä asuva tajuaa raudåten merkityksen. Kun se on poissa, poissa ovat myös saaliskalat kuten kolja. Kalastajien syöttipalvelusta tilattua silliä tai makrillia on turha pistää siiman koukkuihin jos sen vatsalaukusta ei löydy oranssinpunaista massaa. Pitkänsiiman koukuttajille raudåte tietää varautumista. On pakko käyttää lateksikäsineitä, mikäli ei halua voimakaita allergisia oireita.
Oli meremme ravintoketju sitten pitkä tai lyhyt niin punarehuun finmarhicus löytyy useimmista. Itse se nauttii piileviä, panssarileviä ja muuta mikroplanktonia. Monessa ravintoketjussa raudåte on tärkein lenkki. Raudåte-silli-miekkavalas. Raudåte-silli-sillivalas. Raudåte-kolja-ihminen. Raudåte-lahtivalas. Raudåte-silli-lahtivalas. Raudåte-kolja -lahtivalas. Raudåte-kolja-kirjohylje.
Keväällä meri voi olla raudåtasta ruosteenpunainen. Kalastajakollegoilta, varsinkin entisiltä valaanpyytäjiltä, kuulee tarinoita miten lahtivalaat sekoavat tällaisen planktonlautan kohdatessaan. Ne polskivat vieri vieressä  vettä haukkoen ja siitä raudåtaa siilaten. Ovat kuulema helppo saalis paikalle sattuneelle valaanpyyntialukselle.
                                          -lauri-

Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar