KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

fredag 13. mai 2011

Kävijäystävällinen Lofootit

Lofootit mantereeseen yhdistävä tie Lofast on itsessään matkailukohde. Lumihuippuiset vuoret, tunnelit , sillat ja vuonot tekevät ajomatkasta nautinnon. Muuten kapeahkolla tiellä on runsaasti maisemalevikkeitä turvallista kuvaustaukoa varten.

Kalastus ei enää ole niin merkittävä elinkeino kuin meillä Vesterålenissa, mutta matkailijoiden mieliksi vaikutelmaa pidetään yllä. Mm. antamalla osan kuivakaloista olla telineillä hieman normaalia pidempään ja käyttämällä kuivaturskia somistukseen.

Yksi Lofoottien ihmeistä on Henningsværissä sijaitseva ehjä puhelinkioski. Puhelinkin toimii sekä kortilla että kolikoilla :)

Lofoottien vuoret ovat mahtavuudessaan omaa luokkaansa.

Norjassa uhanalaisten lintujen listalla olevan mustakurkku- uikun voi Leknesin taajamaan tultaessa kuvata ilman sen kummempia valmisteluja. Sen kun kävelee levikkeeltä muutaman kymmenen metrin matkan järven rantaan.

Jos sattuu olemaan liikkeellä aikaiseen ennen aamupalatarjoilua, niin Svolværin Sas hotellin ystävällinen henkilökunta tarjoaa ilmaiset kahvit. Terassilta voi sitten kuvata modernin....

Ja perinteisen satamanäkymän.

Jos yöpyy Ballstad:ssa Krammervika Rorbuissa majapaikasta voi laitureita pitkin miellyttävästi kävellä pubiin vaikka sukkasillaan.

Ja vaikka ottaisi omia eväitä mukaan, niitä voi nauttia laiturilla kuljeskellessa ja myös pubin edustan pöydissä ja on siitä huolimatta aivan yhtä tervetullut kuin maksavat asiakkaat.

Kabelvågin akvaarion pihamaalla on monenlaista nähtävää myös sulkemisajan jälkeen. Niinkuin tämä valettu hökötys jonka funktiota en vielä kerro.

Borgissa viikinkimuseon esineitä ei eristetä vierailijoista. Päinvastoin niihin kehoitetaan tutustumaan hypistellen, haistellen tai käyttötarkoitusta testaten. Ylimyksen salissa voi istua valtaistuimelle sekä kokeilla miekkoja, tapparoita ja kypäriä. Rautaiseen 28 kilon aluspaitaan (norjaksi brynjar) on halukkailla lupa pukeutua.

Morgenstjerne 13.5. Tyyntä, lämmintä ja aurinkoista. Siis surkea kalakeli. Tänään emme saaneet paljon mitään, vain 700 kiloa , suurimmaksi osaksi seitiä.

Aiemmin viikolla vietin muutaman päivän Lofooteilla itseäni kurssittaen. Aihe oli tälläkin kertaa meriturvallisuus, lähinnä toiminta matkustaja- aluksilla kriisitilanteissa. Tykkäsin kurssista. Se oli oikein hyödyllinen ja avartava.

Sää suosi ja koska kurssipaikka Gravdal sijaitsi Lofoottien eteläossa, meillä oli mahdollisuus tutustua myös saariryhmän monipuoliseen matkailutarjontaan. Viidensadan ajetun kilometrin ja monien vierailujen jälkeen on pakko todeta , että kyllä Lofooteilla tiedetään asiakaslähtöisyys.
Palvelu oli ihan viimeisen päälle.

Just niin kuin meillä Støssäkin on tapana :)
-lauri-

Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar