KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

onsdag 1. september 2010

KUMMITUS JA PULMAMATKA

Näkymä laivakonttoristani Støn kartanon suuntaan. Kaikki kuvat tänään ovat kolme kuukautta sitten ottamiani, kun ei vieläkään oo kameraa. Toivottasti lentokentältä löytyy sopiva.


Aallonmurtajan poikanen rakennettiin viime vuonna. Nyt ei pahemmin lounaistuulet minun aamutoimiani kovallakaan myrskyllä häiritse. Ei tavarat lentele lattialle.

Laiva olohuoneeni ikunasta on hyvät tarkkailuasemat seurata pienvenesataman aktiviteetteja. Niin että kyllä tulee perinteisiä visuaalisia elämyksiä silloinkin, kun on pc:n äärellä.


Joskus ikkuna on mereltä tulon jälkeen pärskeistä likainen :(


Morgenstjerne 2.syyskuuta. Näkyy olevan selkeää. Tuulee lännestä. Olen koneella ja katselen välillä vuorille ja pienvenesatamaan. Kuuntelen vieläkin sitä samaa. Devils and dustia.Ihan koko ajan. On niin hyvää ja inspiroivaa taustamusiikkia. Kokeilen koska kyllästyn. Kun on muutenkin karannut käsistä koko touhu. Eihän siinä ole mitään järkeä kuluttaa aamunsa , iltansa ja päivänsä tässä kahvia juoden. Lukea toisten blogeja , kommentoida ja tuntikausia chattailla. huhhuh.

Toisaalta on se niin mahtavaa.Varsinkin eilisellä säällä.

Kohta olis pakattava tuliaiskalat ja jotain muutakin . Viimeiset pikku palvelukset valassafarille tehtävä, mm haastattelu ja sitten valmistauduttava henkisesti Helsingin matkaan. Mietittävä kannattaako käydä Oslossa. Kun on Gardermoenissa 8 tuntia odotusaikaa. Jos kävis pistäytymässä jossain hyvässä pubissa.

Edellisestä pubivierailusta Karl Johanilla onkin kulunut se 22 vuotta. Että ehkä olisi aika :)

Tutustuin viikolla Ralfiin. Oli täällä käymässä. Ralf on ollut aikoinaan töissä Eestissä. Ja osaa eestin kielen. Sitten illanvieton jossain vaiheessa. Sen mahtavan islantipostimerkkitarinan jälkeen, Ralf on aivan loistava tarinankertoja, kuulin muutamia sanoja ja lauseita jotka tarkoittavat aivan toista suomeksi mitä eestiksi.

Mieleeni jäi seuraava. Voisi olla vaikkapa novellin aihe. Tai joku otsikoista eteläisen sukulaiskansan naistenlehden teemanumerosta, heh.

Tällä reissulla ei kyllä millään kerkeä käymään Tallinnassa.

KUMMITUS JA PULMAMATKA heehheh. Mistäs näitä kaikkia millään vois tietää.

-lauri-

5 kommentarer:

  1. Itse olen kyllä eestifriikki. Harmi etten ole eestiläinen.

    Tuolla kun kävitte esim kveerinkielenpähkäilyjä, minulla on usein ollut mielessä sama juttu (perustasolla ainoastaan;) eestin kielen kanssa.

    Hääjutuista kyssäri, mutta "kummitus" voi olla jo "vanhentunut" sana.
    t helen

    SvarSlett
  2. Hehe, eesti olisi hauska kieli oppia. :) Siis muutakin kuin suomalaisten "klassikoita" vaikka riittää sitä kivaa niissäkin. Tuli nyt mieleen vain se "istu minun viereen"-juttu joka voi suomalaisen lausumana kuulostaa vähän... no, vähän. :)

    Mutta, hienoa että joku toinenkin voi kuunnella samaa kappaletta / levyä päivästä toiseen! En ollut sitten siinäkään asiassa ainoa maailmassa. ;) Ja hienoa myös että jollain toisellakin netissä lorviminen saattaa joinakin päivinä pikkuisen livahtaa käsistä, no olen tosin tiennyt että siinä meitä kohtalotovereita on paljon.

    SvarSlett
  3. Juu ei netissä lorvimisessa mitään pahaa ole... :) No kohta se itselläni pakostakin vähenee, höh. Muiden elämää on niin mukava seurailla! Ja on tämä myös osoittautunut aika opettavaiseksi, omat tietoni valaista, kaloista, linnuista jne ovat nousseet kohinalla kuten fin-eng termistökin!

    Upeita kuvia muuten, kyllä Norjasta löytyy mahtavia maisemia! Ei sillä ettei suomestakin mutta kyllä täällä on vielä jotenkin enemmän noita ääripäitä. Tsemppiä pakkaamiseen.

    SvarSlett
  4. Muiden elämää on todella mukava seurata.Sitten tulee paremmin myös tutustuttua eri paikkohin, kun ne ovat tavallaan henkilökohtaisempia.
    Ja mielettömästi oppii eri asioita. Siis kiitokset teille kaikille, jotka jaatte täällä arkeanne ja myös juhlaa, otatte nettivieraita mukaanne kulkemaan.
    Se netin maailma on hieno. Tosi hyvä renki , mutta myös hyvä isäntä,heehheh. Ainakin rankkasateella.

    SvarSlett