KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

torsdag 15. april 2010

Se olikin iso se purkaus

Yläkuvassa vuoden 1973 purkauksessa muodostunut uusi keilamainen tulivuori kraatereineen. Purkaus alkoi maankuoren repeämisellä, kuten alakuvasta voi havaita. Aivan samaan tapaan Fimmvörduhalsiin muodostui oikea tulivuori . Sielläkin purkaus alkoi repeämästä.
Tämä viimeinen purkaus on erilainen, hiljaiseloa melkein 200 vuotta viettäneen tulivuoren voimakas herääminen.


Kuvassa 1973 Eldfellin purkauksessa muodostunutta laava - ja tuhkakenttää.


Eyjafjalla jäätikkö on inspiroinut taiteilijoita ja kirjailijoita. Islantilaisen nobel kirjailijan Halldor Kiljan Laksnesin mielestä Eyjafjalla on jäätiköistä se kaikkein kaunein. Näyttää olevan vaarallisen kaunis. Kuvassa päivää ennen ensimmäistä purkausta

Eldfellin huipulta avautuu näkymä muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Eyjafjalla- jäätikölle ja sen alapuoliselle rannikkoalangolle.


Eldfell tulivuoresta tuli yksi Vestmanna saarten talouselämän piristäjistä. Tulivuori innostaa matkailijoita kaikkialta maailmasta matkustamaan kaukaiseen Islantiin.


Tältä näyttää 37 vuotta vanhan tulivuoren kraaterin reuna. Vestmanna saarten Eldfell purkautui reilut puoli vuotta ennenkuin asettui aloilleen. Purkauksen loppumisen muistopäivä on saarelaisille yksi vuoden tärkeimmistä juhlista.

Back to bisnes.
Kalastuksen ollessa jäissä huonon sään ja koljan poissaolon takia, on hyvää aikaa miettiä ensi kesän valassafari- ja muita matkailukuvioita.


Stø , Morgenstjerne. 15.4.2010. Luoteistuuli voimistuu.Sää on pilvinen.Lämpötila 4 astetta. Eyjafjalla tulivuoren purkauksen, jota aiemmin luonnehdin vähemmän dramaattiseksi, seuraukset ovatkin jotain aivan muuta mitä toivoin.

Eyjafjalla- jäätikön alla tapahtuva purkaus on paljon voimakkaampi ja seuraukset paljon suuremmat miltä alussa tuntui. Tuhkapilvi on saavuttanut suuren osan Eurooppaa ja lamaannuttanut lentoliikenteen. Kun purkaus taivaalle leviävine tuhkapilvineen ei näytä asettuvan, vaan saattaa jatkua jopa kuukausia, edessä voi olla pahempi lama kuin tää viimeinen.Kyllä me niin riippuvaisia olemme lentoyhteyksistä. Jo nyt norjalaisten lentoyhtiöiden osakkeiden kurssit ovat kovassa laskussa.

Tuntuu kummalta kun keskinkertainen purkaus voi lamaannuttaa kokonaisen maanosan. Toivotavasti niin ei kuitenkaan käy. Ja toivottavasti säästymme Katlan heräämiseltä. Se se vasta olisi oikee megakatastrofi.

Meillä Norjassa seuraukset ovat jo nyt käsittämättömät. Eyjafjalla tulivuoren tuhka vaikuttaa kaikkeen. Lentoliikenne on pysähdyksissä. Kaikki pelastushelikopterit ja - lentokoneet pysyvät maissa. Ylimääräisiä ambulansseja ja ambulanssiveneitä on otettu käyttöön.

Junat ovat täynnä ja ylimääräisiä vuoroja on liikenteessä. Pääministerimme on jumissa Jenkeissä ja perustanut väliaikaisen konttorinsa sikäläiseen hotelliin. Kuninkaallisemme eivät pääse Tanskaan kuningattaren syntymäpäiviä juhlimaan. Listaa voisi luetella loputtomiin.

Islannissa tilanne näyttää olevan hallinnassa. Purkauksen seuraaminen ja kartoitus sujuvat ammattitaidolla. Pääministeri on ottanut selkeän johdon ja eri viranomaiset tiedottavat nopeaan tahtiin tulivuoritilanteesta. Tarvittavat toimenpiteet tehdään pikavauhtia. Kansan ei tarvitse olla epätietoisuudessa. Näitä tilanteita varten on nimittäin harjoiteltu.

Ei tarvitse kuin seurata islantilaisia tiedotusvälineitä, niin saa kuvan siitä kuinka juohevasti eri tahojen yhteistyö sujuu. Koko ajan siellä on helikopterit tai lentokoneet ilmassa kartoittamassa tilannetta. Purkauksen aiheuttamista tulvavesistä otetaan näytteitä ja tarvittavia ja ohjeita ja rajoituksia asetetaan. Kansaa kehotettiin mm. pitämään ilmaiseksi noudettavat suunsuojukset mukanaan mahdollisten kaasujen ja tuhkasateen varalta. Ulkonaliikkumista olis vältettävä.

Saas nähdä mihin tilanne kehittyy. Just kuulin uutisista että puolet Euroopan lentoliikenteestä on pysähdyksissä. Ja sulamisvesitulvat Islannissa ovat paljon odotettua rajumpia. Nyt veden mukana tulee jääkimpaleita ja mutaa.

Minä en ole havainnut mitään tuhkasta muistuttavaa täällä meiän taivaalla, ainoastaan normaalin harmaita pilviä.

Enemmän tässä huolestuttaakin se , kun kukaan laivoista ei tänäänkään saanu isompia kolja saaliita. Turskaa sitäkin enemmän. Esim Terje Lund Myrestä sai uskomattoman 4400 kilon saaliin. Se on paljon pienen siimaveneen saaliiksi, menee lähes islantihommiks.

Ja vaikka kolja nyt ilmaantuisikin, niin koko ensi viikko näyttää menevän kovan tuulen kanssa tuskaillessa. Siks oonkii alkanu mielessäni orientoitumaan tulevan matkailukauden asioihin. Ensi kesästä kun näyttää tulevan vilkas. Safarille on tullut ennätysmäärä varauksia . Olemme näköjään onnistuneet markkinoinnissa . Kotisivumme ovat myös uudistuneet, ovat muuten suomeksi kans ja facebookiin meille on perustettu ihan oma ryhmä. Ett saa alkaa faniksi.

Kotisivumme osoite on mun suosikeissa samoin kuin linkki facebookin arcticwhaletoursin ryhmään. Niin että tervetuloa tutustumaan ja ihailemaan toimitusjohtajamme Maartenin ottamia kuvia kalastajakylästämme, valaista, hylkeistä ja linnuista. Niitä katsellessa ainakin mun valaskuume alkaa heti nousta. Ja toi purkauksdraama unohtuu ainakin hetkeks.
-lauri-

Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar