KOUKUTTAJA

KOUKUTTAJA
Miltä kuulostaa Laura Frimanin ääni, entäs kalastajakylän arki. Kuvan linkkiä klikkaamalla pääset tutustumaan tarinaani. Sata tuntia ilmaista kuuntelua tarjoaa storytel

lørdag 20. mars 2010

Turskia, pikkuveneitä ja tulivuori









Vestmanna saarten kirjasto. 20. maaliskuuta 12.35.
Pilvinen sää. Lämpötila +7 astetta.Tuuli voimistuu, huomiseksi on luvassa myrskyä.
Vestmanna saarten laivasto luovutti eilen suursaaliita.Myös pienet laivat kuten kalastaja Hardurin Vikurröst, joka toi maihin 3 tonnia suurta turskaa.


Eilinen oli kaksijakoinen päivä. Aamupäivällä oli lähes tyyntä ja aurinkokin näyttäytyi. Iltapäivän ruokalevon aikana sää sitt muuttui pilviseksi, ja kun tuli aika lähteä pienvenesatamaan katsomaan laivojen saapumista, satoikin kaatamalla. Siinä sitten kastui oikein kunnolla.

Eilisen aamupäivän kiertelin Eldfjell tulivuoreen tutustuen ja maisemia ihaillen.Tapasin mm englantilaisen geologi Peten joka oli vieraillut täällä viimeksi vuonna 74 vuosi purkauksen jälkeen. Myös muutamia muita tulivuorifaneja liikkui Eldfjellin rinteillä.

Vielä 37 vuotta purkauksen jälkeen Vuoren huipulta löytyi kuumia sopukoita ja koloja. Alarinteen tuhkahietikot olivat jo hitaasti heinittymässä. Laavakentälle kasvillisuus oli pureutunut paremmin pioneerilajin harmaasammalen hallitessa maastoa.Kaupungin kottaraiset olivat palanneet ja kajavat huusivat pesävuorensa rinteillä.

Luonto on siis mielenkiintoista tutkittavaa. Kasvit ja eläimet sekä maaperä. Ja varsinkin täällä.

Mutta suurin mielenkiinnon kohteeni ovat kuitenkin islantilaiset. Siksi kaupunki, kuppilat ja kalasatamat houkuttelevat pois mahtavasta luonnosta ja jäävät pysyvämmin mieleen.


Vestmanna saarten kalahuutokaupan tai riippumattoman ostajan tai välittäjän, kutsuttiin sitä firmaa nyt millä nimellä tahansa, kautta oli eilen ja toissapäivänä kulkenut 200 tonnia kalaa. Kalat oli helppo saada myytyä eteenpäin ja kalastajille olikin maksettu korkeampaa hintaa kuin kalatehtaan sopimuskalastajat saivat.
Osa troolareista , suurista verkkolaivoista sekä muutamat pienveneet antavat kalansa välittäjän myytäväksi sen sijaan , että olisivat jonkun tietyn tehtaan sopimuskalastajia.Tällä viikolla riippumattomuus kannnatti.

Norjassa kalastajien ja kalanostajien edustajat sopivat minimihinnoista viranomaisten toimiessa välivouhkina ja kompromissien rustaajina. Islannin systeemi, vapaimpine hinnanmuodostuksineen on herkempi suhdanteille. Sekä hyvässä että pahassa. Samalle se antaa islantilaisille selkeän edun meihin verrattuna.

Eilis ilta yhdessä aiemman kalareissun kanssa vahvisti jälleen kerran, miksi Islanti on vahvoilla Euroopan tuorekala markkinoilla. Laivat ovat suurempia ja niissä on paljon tilaa työskennellä.
Kala liikkuu silloin nopeammin merestä kuluttajalle. Välikäsiä on poissa ja täällä on laatu ajattelu taottu myös kalastajien päähän.

Ympärivuotisen jäitten käytön aluksilla, myös talviaikaisen, soisi leviävän meille Norjaan. Fridrikk Sigurdssonin kippari Jon Arna Jonsson kiteytti oman laivansa laatuteesit muutamaan lauseeseen.

Kuinka saadaan ykkösluokan turskaa englantilaisille kuluttajille.

Verestys heti ja suolistus laivalla.
Kunnon huuhtelu.
Kalojen siisti asettelu suoraan vientiastiohin jo laivalla
Jäitä kerrosten väliin, ei kuitenkaan liikaa, sen verran että nesteet eivät jää seisomaan.

Seuraavan kerran Fridrikk Sigurdssonin saalista tarvitseekin liikutella vasta ostajalla englannissa.

Pienten laivojen saalis käsitellään sekin tehokkaammin kuin useimmissa Norjan kalastajakylistä. Støssä me olemme pääsemässä lähes samaan, mikä on Vestmanna saarelaisille itsestään selvyys.

Kun verestetty kala lastataan maihin se siirretään pikkualusten kirjavista kalakonteista standardi kontteihin, ja jäitetään samalla tavalla kerroksittain.
Kontit siirretään suurempiin kuljetuskontteihin ja edelleen tehtaalle suolistettavaksi.
Pienvenekalastaja voi keskittyä kalastamaan ja toimittamaan mahdollisimman hyvälaatuisen kalan maihin.
Ostaja huolehtii loput.

Minut vakuutti kaikkien työvaiheiden nopeus ja jäitten käyttö. Ja laitureiden massiivinen koko ja jättitrukkien ja kuorma autojen ja kymmenien vientikonttien määrä. Suuri on suurta ja myös pieni on suurta.

Ja siitä huolimatta tuntui, että kaikilla on aikaa jutella , esitellä avoimesti systeemejään ja pitää vieraanaan.
Keskellä kiihkeintä kalastussesonkia.
-lauri-

Ingen kommentarer:

Legg inn en kommentar